Kaija (pinkillä kelkalla), Seija, Martta, Kristiina, Pirjo ja Eija viettivät perinteistä marraskuun lopun Äkäslompolon lomaansa ensimmäistä kertaa Villa-Hytösessä. Keskeinen sijainti oli ratkaisevassa asemassa loma-asunnon valinnassa junalla matkaavalle porukalle; bussi kulkee 200 metrin päästä, kauppamatka hoituu näppärästi potkureilla ja iltarientoihin on sopiva kävelymatka. - Tästä on helppoa lähteä ladulle, ei tarvitse kantaa suksia ja läheinen tasainen latuprofiili sopii hyvin meille, naiset toteavat yksimielisesti. Tänä vuonna hiihtokelit ovatkin ajankohtaan nähden mitä parhaimmat ja kilometrejä latu-ladyille kertyi yli 360! Saman verran taisi tulla kuvaan mukaan ehtineelle kolmosasunnon Veikolle.
Talvi tuli! Ja kauan odotetut hiihtokelit. Viikonloppuna satoi 10-15 cm lunta ja Sport Cornerin Olli kävi kelkalla tasaamassa yläkolmosen. Villa Hytösen latupartio kävi lumettamassa alikulut Ihmisen Ringissä ja Isometsän nousun alla. Lämpötilat ovat pysyneet toivotusti pakkasella ja latu on pysynyt hyvänä, vaikka reitillä on ollut syyslomien johdosta paljon käyttäjiä. Kaikki peukut pystyyn, että talvi tuli jäädäkseen ja lunta saadaan pian lisää että päästään hiihtämään myös pertsaa!
Ruska-asiakkaiden lähdettyä on hyvää aikaa valmistautua talvisesonkiin. Rätit ovat heiluneet niin sisällä kuin ulkonakin. Uunit on puhdistettu, palaneita lamppuja vaihdettu uusiin, sohvapöytien jalkoja kiristetty, peittoja pyörii pyykkikoneissa ja pesuhuoneissa tuoksuu raikas etikka. Takkapuulaatikot täytettiin jo aiemmin terassien pesujen yhteydessä. Jauhesammuttimet, palovaroittimet ja jouluvalot kuin vielä tarkistetaan niin Villa Hytösen ja Villa Jussin puolesta talvi voi tulla - valmiina ollaan.
TERVETULOA!
Katos vaan - Villa Hytösen roskakatos on nykyään kierrätyskatos!
Sekajätteen lisäksi omat astiat on nyt pahville sekä muovi-, lasi- ja metallijätteelle. Kokemuksemme mukaan keräyspaperia tulee sen verran vähän, että sen lomaviikon Kuukkelin voi jättää huoneistoon siivojan huoleksi jollei ota sitä kotimatkalle ristikkolehdeksi.
Villa Hytösen ja Villa Jussin asiakas, kiitos että ajattelet ja lajittelet.
Kaikissa loma-asunnoissamme on ÄKÄSLOMPOLO seitsemän tunturin kylä ajan virrassa -kirja. Ehdoton lukusuositus loman ajaksi! Tiesitkö, että ensimmäinen asukas tuli kylään vuonna 1748 ja turistit löysivät paikan 1930 luvun alussa? Tai että Äkäslompolo on kautta aikojen innoittanut taiteilijoita, mm. Reino Helismaata, Tapio Rautavaaraa ja Reidar Särestöniemeä? Kirjan luettuasi tiedät myös minkä merkkinen oli kylän ensimmäinen taksi ja mistä Kustaa Äkäslompolo sai aarteensa, vipulukkoisen Winchester-kiväärin.
Mukavia lukuhetkiä!