Meän elämää

Majoitustoiminnan lisäksi ehdimme liikkua ja harrastaa vaikka mitä. Ylläksellä on loistavat harrastusolosuhteet ympäri vuoden. Tässä satunnaisia hetkiä ja retkiä meän elämästä.

Roikuin Villa Jussin terassille vasta-asennetuissa renkaissa ja ohipyöräilleen perheen lapsen iloinen huuhahdus sai huomaamaan, että tosiaan - harvassa vuokramökissä taitaa jumpparenkaita olla - puhumattakaan tästä koko sporttivarustuksesta mikä meillä on.

Jos Villa Jussissa lomailleena vielä tuntee itsensä huonokuntoiseksi niin syy todennäköisesti löytyy peilistä. Lämpimän tallin kuntosalista löytyy vehkeet kaikenlaiseen treeniin: juoksumatto, kuntopyörä, soutulaite, vetolaite, jalkaprässi, penkki, irtopainoja, kahvakuulia... Saliohjaukset, pumpit, joogat tai pilatekset voi striimata tallin isoon telkkariin niin pysyy lomallakin ajantasalla kotipuolen liikuntalukkarissa. Tallissa tai pihalla voi myös pyöritellä tai vetää perässään traktorinrenkaita. 

Ympärivuotiseen pyöräilyyn vapaassa käytössä on neljä (aikuisten) fatbikea. Satojen kilometrien pyöräreiteiltä löytyy sekä helppoja että haastavia pätkiä. Monet latukahvilat ovat auki myös kesällä, joten huolto pelaa matkan varrellakin. 

Kesäaktiviteeteista pitää mainita vielä Villa Hytösen kanssa yhteiskäytössä oleva jänkävolley-kenttä. Pari erää biitsiä palauttaa mukavasti aktiivipäivän jälkeen. Ilman lentistäkin toki pystyy palautumaan, esim. pesuhuoneessa olevassa Amandan-kylmäsuihkussa.

Löytyypä meiltä myös uudet kartat Äkäslompolon kiintorasteille jos korkeuskäyrät ja nousumetrit kiinnostavat. Lähellä sijaitsevalle frisbegolf-radallekaan ei ole kuin 200 metriä ja mökiltä löytyy kolmen kiekon setti kahdelle pelaajalle. 

Talvikauden asiakkaat voivat huoltaa ja säilyttää välineensä lämpimissä huoltotiloissa. Suksien voiteluun mökin isäntä on luonnollisesti hankkinut toimivat telineet ja tällingit. 

Mahtoikohan kaikki tulla mainituksi? Tulkaahan itse testaamaan, koko repertuaari taikka vain roikkumaan. 

Latuäijä Jussi ja paikallinen yrittäjä, Teemu, kohtasivat ladulla. Yhteiset intressit puhuttivat miehiä ja ajatukset olivat jo tulevassa. - Näillä lumilla hiihdetään vielä pitkään, miehet kuitenkin yksimielisesti tuumivat. 

Monen muuthujan mutka Euroopan lumilla alkaa suoristua kohti pohjoista. Helpottavaa setviä reittiä täältä karanteenialueen rajoilta ja jättää matkan vähemmän tai enemmän kuskin paikalla ollut korona kyydistä. 

Ranskassa ei käyty, mutta Sveitsin, Italian ja Itävallan paikkoihin saatiin hyvä tuntuma. Vietettiinpä yksi kisaviikonloppu Slovakiassakin. Maissa maiden tavalla; kuinka paljon helpompaa olisikaan tulla uudestaan!

Vaikka kaikki onkin mennyt tähän asti "ihan hyvin", niin joka päivä tulee jotain uutta, jollei probleemaa, niin ainakin mietittävää joka on ratkaistava per heti. Vei oman aikansa ennen kuin suomalainen tajusi olla hoitamatta asioita siestan aikaan tai oppi mihin leirintäalueen tarjoama kilowatti autossa riittää. Talviaikaan matkustaessa kannattaa muuten aina etukäteen varmistaa, että leirintäalue on auki: niitä on hämmästyttävän vähän. Puskaparkeissa on onneksi ollut ihan turvallista ja rauhallistakin, jollei niitä kirkonkelloja lasketa. 

Moni vaate ja tavara on ollut mukana turhaan, enkä usko että loppumatkankaan aikana tarvitaan meikkipeiliä, mekkoa tai korkkareita. Tärkein matkavaruste ehdottomasti on asenne. Se lämmittää kun suihkusta tulee pelkkää kylmää vettä, sähköistää tunnelman kun autosta menee virrat, auttaa tykkäämään tummemmasta paahdosta kun Luomu Juhla-Mokka on loppu tai opettaa lukemaan sujuvasti pelkkiä konsonantteja sisältävää slovakkia. Sitä tarvitaan silloinkin kun kisassa suksi ei toimi. 

Edelleen yllättävän hyvä pesutulos.

Sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa. Sisu on voimaa, jolla yritetään mahdottomia, mutta ei epätoivoisesti taistellen tai sokeasti purren. "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan - ja voitetaan." 

vaikka Cognen mm-kisat onkin nyt peruttu. Täältä käsin päätös tuntuu pöljältä, rinteet ja ladut ovat täynnä väkeä eikä hysteriasta ole tietoakaan. Mutta näillä mennään ja onko sitten ollut tuuria, tarkoitusta vai mitä niin Latua!-retkemme on ohjattu hyviin paikkoihin. Viimeisin "ohjaus" oli Leutaschiin. Edellisessä stoorissa oltiin menossa Serfaukseen, mutta sinne päästyämme huomattiin ettei siellä ollut latua sen paremmin kuin leirintäaluettakaan. Kiihtynyt kuski pirätti auton tietämättään paikallisen infopisteen nurkalle ja sieltä saatiin loistavaa palvelua ja varmuus hiihto-olosuhteista Seefeldin nurkilla.

Viiden tähden Tirol-campingalue Leutaschissa on karavaanarin unelmapaikka. Virtaa riittää, kaikki huoltotilat loistavat, hyvä ravintola (jopa kylpylä!) ja mikä parasta; hiihtoreitit lähtevät suoraan pihasta. Harvoin tulee silmäiltyä campingalueiden info-tauluja muuta kuin palveluiden aukioloaikojen suhteen, mutta nyt tuli ja silmiin osui ilmoitus hiihdon Euroloppet-kisasta. Mitä? Hä? Tällä kylällä huomenna isot kisat?  Hopulla paikalliselle uimahallille ilmoittautumaan ja sukset kondikseen. Näin tautiseen aikaan rekisteröinnin yhteydessä ei muuten riittänyt henkilöllisyyden todistaminen, vaan monella lomakkeella piti vannottaa ettei olla oltu coronan kanssa missään tekemisissä eikä syytetä järjestäjää jos sellaisen sattuisi kisan tiimellyksessä saamaan. 

Kisat oli taas menestys, Jussi voitti oman sarjansa ja ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Illalla kilisteltiin naapuriauton pariskunnan kanssa eikä jääty harmittelemaan mm-kisojen peruuntumista. Vaikka matka siis sai ei-toivotun käänteen niin kisafiilistä ei ole puuttunut ja iloinen mitaleiden kilinä kuuluu auton asunto-osasta vuoristoteitä ajellessa. 

Corona? Cognen kisat? Monta kysymystä on ilmassa ja me ollaan taas Sveitsissä. Pohjois-Italiassa on coronaa, monta aluetta on eristetty ja koulut sunmuut suljettu. Livignossa ei ollut hätäpäivää, mutta lähdettiin eteenpäin ettei ainakaan jäädä mottiin. Hyvästi laaksoa hellivä aurinko, loistavat ladut, ilmaiset bussikyydit, viiden euron litran Finlandia-lekat ja 90 sentin löpölitrat. Me nähdään vielä.

Alunperin piti jatkaa alemmas Monzaan, mutta sinne ei nyt ollut asiaa. St.Moritz Sveitsissä tuntui hyvältä ajatukselta, murtsikkaladuistaan kun tunnettu sekin ja korkealla. Yksi mutta vaan; kaupungin lähimmät leirintäalueet ovat talvella kiinni ja mehän siis ollaan edelleen asuntoautolla reissussa. Onneksi yksi avoinna oleva löytyi ja vähän isomman seula-aukon hakkeella päällystetyn polun päästä löytyi meillekin paikka. Wi-fit toimimaan laitteisiin (Telia ei tue taviksen mobiilitoimintaa Sveitsissä) ja pari soittoa Terolle. Tero tuntee Alpit ja saatiinkin hyviä vinkkejä. Pari neuvoa-antavaa, ehkä kolme, ja huomisen suunnaksi valittiin Serfaus. 

Jussin Cognen MM-kisat ovat nyt coronan hallussa, valmiina täällä ollaan jos kisat käydään, mutta jos ei niin monta kokemusta rikkaampana lähdetään kohti kotia. 

Latojan kommentti: punaviini mielletään yleensä juustojen kyytipojaksi, tiedoksi vaan että sopii ne prosecconkin kanssa.

Miten sitä on ennen pärjätty? Meillä on käytössä kaksi kännykkää, kaksi tablettia, yksi kannettava ja vielä yksi Euroopan manuaalikartta. On navigaattorit ja Googlemapsit. Niin ja pullo reittiöljyä. Silti saadaan kunnon keskustelu mitä kautta mennään ja mikä ohje on oikeassa. 

Mutta eihän se ole se päämäärä, vaan matka. 

Italiassa taas - yhden kilowatin taktiikalla. Pikku hiljaa sitä alkaa oppimaan mihin se riittää; lämmitykseen siitä ei liikene - valoihin, kahvinkeittimeen ja kännyköiden lataamiseen nippanappa. Föönaaminenkin on italiaanojen sulakkeille liikaa, joten reissu mennään curly girl -metodilla. 

Mutta treenaamaanhan tänne on tultu ja hiihto-olosuhteet onkin Livignossa loistavat. Lunta riittää, reippaat yöpakkaset ja korkean ilmanalan raikkaus pitävät ladut huippukunnossa plussalle kipuavissa päivälämpötiloissakin. Reitit sopivat kaikenkuntoisille, niin huippuhiihtäjille kuin tavallisille laapustajillekin. Korkeimmillaan latu käy reilussa kahdessatuhannessa metrissä ja sitä kohtaa on syytä lähestyä maltilla tai hapensaanti tyssää kesken matkan. 

Paitsi hiihtäjät, on kaupunki ottanut hienosti muutkin liikkujat huomioon. Latujen vieressä kulkee leveä hoidettu baana, joka on tarkoitettu kävelijöille, pyöräilijöille, lumikenkäilijöille - jopa ratsastajille. 

Livignosta löytyy myös reipasta afterskitä. Verovapaana kaupunkina mainostettu mesta on täynnä hotelleja, ravintoloita ja kauppoja. Jos oikein halvalla aikoo selvitä niin ostoslistalle kannattaa kirjata hajuvettä, viinaa tai polttoainetta. Muut ovatkin lähes Suomen hinnoissa. Ravintolassa syöminen on ehkä muutaman pinnan halvempaa. Iltamenoista ei paria juoksulenkkiä enempää ole kokemusta. Päivän hiihtojen jälkeen yleensä arvotaan kumman tabletilta tänään näkyy Suomen uutiset, eiliset Salkkarit tai pari viikkoa vanha Suomen Huutokauppakeisari. 

Latua!-retki alkoi upeasti. Jussi voitti sarjansa Italiassa hiihdetyssä Euroloppettiin kuuluvassa Gsieser TalLaufissa, jumankekka!

Italiasta lähdettiin korkeampien harjoitusmaastojen ja suurempien kilowattien toivossa Sveitsiin. Italiassa kun ei sähkötolpasta herunut yhtä kilowattia enempää ja kaasua meni kuin koskennielemänä. Puskaparkissa Zernezissä kokeiltiin kokeneiden omatoimimatkailijoiden neuvoa "kirkon lähellä on turvallista yöpyä". Turvallista se  olikin, mutta nukkuminen oli seurakunnan toimesta jaksotettu puolikkaisiin tunteihin. Joko se oli paikallinen tapa tai liekö suntio turhan innokas, mutta kirkonkellot soivat puolen tunnin välein yölläkin. Aamukuudelta kansa herätettiin juhlavasti kahdellakymmenellä kumautuksella!

Davos on hauska paikka. Kaupungissa ja sen ympärillä risteilee kymmeniä, ellei satoja, kilometrejä loistokuntoisia latuja eri korkeuksilla. Lapin rauhassa tottuneille hiihtäjille jetset-kaupungin reitit ovat varsinainen elämys: ladun varrella tuoksuu rehti lehmänpaska ja navetan jälkeen heti mutkan takana kondoli kuljettaa kuninkaallisten ja monarkkien perheitä Jakobshornin rinteille.

Äkkiseltään katsottuna Davos on kaikkien kaveri. Paitsi ei ehkä ihan paras taviksen lompakolle eikä oikein karavaanarillekaan. Kilowatteja kyllä annetaan, mutta niiden hinta on suolainen ja leirintäalueen fasiliteetteja ajatellessa tulee Italiaa ikävä.

Potkukelkkailu on mitä mainioin koko perheen tapa nauttia ulkoilusta ja liikunnan ilosta. Tehokkaana kuntoilumuotona se kehittää monipuolisesti kehon eri lihaksia. Liikenteessä potkuttelija rinnastetaan jalankulkijaan eli kelkotellessa käytetään jalkakäytävää tai tien vasenta reunaa. 

Onpas mukavaa kun tuli talvi. Maisema muuttui pienessä ajassa ruskan väreistä valkoiseksi. Syyslomalaiset saivat bonuksena pari talvipäivää viikkonsa. 

Lumi - odotettu ihme joka syksy, vaikkei edellisen saapumiserän sulamisesta ole vielä puolta vuottakaan. Sen ensitulemista arvuutellaan, sitten kun se tulee niin kädet ristissä toivotaan sen pysyvän ja että juuri laduille ja muille liikuntareiteille olisi sattunut sitä lujinta laatua. Jokapäiväinen höylääminen käy kestävimmänkin kiteen päälle.

Lompolossa talviaktiviteetit ovat kaikkien ulottuvilla koti- ja mökkiovilta. Hiihtoa, pyöräilyä, lumikenkäilyä, pulkkamäkeä... vaikka mitä! Kuntoiluun tai ekologiseen kauppareissuun kannattaa käyttää myös potkukelkkoja. Villa Hytösen ja Villa Jussin asiakkailla on käytössä omat potkurit. 

Potkureista tai palaneista notskimakkaroista on tietenkin postattava, onhan lomailo jaettava kotona tai töissä kärvistelevien kavereiden tykättäväksi (muista #villahytonen). Ensimmäisten omien lumikuvien lähdettyä etelään upeeta-hehkutusvastauksien joukosta erottui yksi realistinenkin: "Ihanan näköistä. Tänne en vielä talvea haluaisi, mutta sinne se sopii." Just näin.

Yksi Ylläksen maastohiihtovalteista on Isomettän nousun päällä oleva lämpökolmonen. Inversion johdosta ylhäällä tunturissa sijaitsevalla ladulla on kovillakin pakkasilla hyvä hiihtää. Ladulle on helppo lähteä esim. Ihmisen Ringiltä. 

Ollaan tässä kolme päivää heiluttu lämpöladulla lapion ja haravan kanssa. Kesälllä siellä lenkkeillessä ollaan jo potkittu ja heitelty irtokiviä sivuun, mutta nyt ensilunta odotellessa päätettiin käydä oikein vasiten kuokkimassa ja haravoimassa kivisimpiä kohtia. Latupohja on saanut vuosien varrella ylimääräistä osumaa kun on vedetty kaapeleita ja paikoin vesikin virrannut reippaasti omia uomiaan. Varsinkin vähäisillä ensilumilla latupohjan epätasaisuus on ongelma; alle on valittava kolmosluokan sukset ja sittenkin sujuteltava varovasti. Jos tällä tempauksella voidaan välttää muutama skraadu suksen pohjasta tai jopa kaatumisia, niin se on kannattanut!

Hauskaa oli seurata ohikulkijoiden reaktioita - yksi polki ohi vilkaisemattakaan, toinen tervehti vaivaantuneena ja kiirehti askeliaan ettei vaan joudu osallistumaan talkoisiin ja kolmas totesi meidän tekevän "niin turhaa työtä". Onneksi oli myös heitä, jotka ymmärsivät agendamme ja kiittelivät vuolaasti. 

Yksi pyyntö ladunkäyttäjille olisi: jos ladulla (joka toivottavasti pian saadaan!) on ihan pakko kävellä, niin tehkää se sievästi ladun hiihtosuuntaan nähden aivan vasemmassa reunassa. Näin suurin osa baanasta säilyy hyvänä siihen mihin se on tarkoitettu. HIIHTÄMISEEN. 

Tänään löytyi! Ja löytyi ensimmäinenkin - joskus sekin on jo jäänyt löytymättä. Tai joku siitä väliltä. Tänä kesänä aloitettu uusi harrastus jäi tänään talvitauolle, Äkäslompolossa leimattiin viimeiset rastit ennen ensi kesää. Rasteja on jaakattu mm. Kuerilla, Pitkäjärvellä, Kukaksen maastoissa ja Kaulavaarassa. Hieno harrastus kertakaikkiaan! Ja vaikea. Miten voi tuttu maasto näyttää niin vieraalta metsästä päin? Tekeekö tää kelkkareitti tässä kohtaa tämän mutkan vai ollaanko me jo tässä? Tässä on puro, ei pitäis olla, kartantekijällä on tullu varmaan joku virhe. Ei ollu. Karttamerkit on sentään jo semi-hallussa, muurahaispesät, louhikot, jyrkänteet ja mitäniitänyton. Osa ollaan nimetty ihan omilla nimillä. 

Toivotaan että kesän aikana hankitut suunnistustaidot (vaikkakin vielä vähäiset) eivät talven aikana häviä muistista. Varmaa on, että keväällä radoilla nähdään taas innokkaat pihkaniskat. Ensi kesänä 1.-2.8. Ylläksellä suunnistetaan taas Tunturisuunnistukset. SINNE!

Koko kesän Kukaksen nousua hinkanneena sivuutettiin se tänään ja ajateltiin ajaa kaverin kehuma väli Hangaskuru-Latvamaja-Kesänki. Sitä ei tänä kesänä vielä oltu poljetukaan. Heti Hangaskurun jälkeen siinä röykytyksessä tuli mieleen kaverin kommentti "se pätkä on nyt hyvässä kunnossa" ja kun vertasin sitä omaan ajoon niin tulin siihen tulokseen, että me ei sit vissiin ollakaan. Sisuskalut tuntuivat vaihtavan paikkaa ja sukukalleudet sai osumaa. Mutta läpi ajettiin ja lähempänä Latvamajaa jo helpottikin. Kuntoa ei reitillä niinkään kysytty, sen sijaan vähän enemmän tarkkuutta ajolinjoissa ja voimia vääntää.

Syyssää ei olisi voinut hienompi olla - lämpömittari näytti +16!

Viikonlopun kisahapot vielä kintuissa  ja uhkaava kolmetipan vesisade määrittelivät tämän päivän lenkin. Kelkkareittiä ja latupohjaa pitkin Velhon kodalle oli oiva höntsämaasto, vähän kiveä ja paikoin kosteaakin, mutta koko matka helposti ajettavaa. Reissun aikana spekulointi pyörien joustotarpeesta nousi taas esiin, viikonlopun jousitetut vuokrapyörät vs. omat joustamattomat. Oma pyöräkin tuntui tällä alustalla toimivan ihan hyvin, riittäiskö se sittenkin tällaiselle wannabe-maastopyöräilijälle?